Vakuutusyhtiöt & Vakuuttaminen

Eteran tilinpäätös 2013: Vakuutusmaksutulo kasvoi, tehokkuutta parannetaan suunnitelmallisesti

Eläkevakuutusyhtiö Eteran vakuutusmaksutulo kasvoi 2,5 prosenttia vuonna 2013. Sijoitustuotot jäivät puolestaan tavoitteesta. Kustannustehokkuuttaan Etera parantaa määrätietoisesti. ”Kasvatimme maksutuloamme, ja erityisesti uusien vakuutusten kautta tuleva maksutulo kasvoi”, Eteran toimitusjohtaja Hannu Tarkkonen sanoo. Eteran maksutulo kasvoi 2,5 prosenttia edellisvuodesta. Etera sai vakuutusmaksutuloa kaikkiaan 659 miljoonaa euroa (643 milj. € v. 2012). YEL-maksutulon osuus oli 24 miljoonaa euroa (21 milj. […]

Posted in Vakuutusyhtiöt & Vakuuttaminen | Comments Off on Eteran tilinpäätös 2013: Vakuutusmaksutulo kasvoi, tehokkuutta parannetaan suunnitelmallisesti

Suomi-yhtiön ryhmäeläkevakuutukset siirtyvät Mandatumille

Mandatum Lifen toimitusjohtaja Petri Niemisvirta Sampo-konserniin kuuluva Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö (Mandatum Life) ja Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi (Suomi-yhtiö) ovat julkistaneet suunnitelman Suomi-yhtiön laskuperustekorkoisen ryhmäeläkekannan luovutuksesta Mandatum Lifelle. Kannanluovutuksen suunniteltu ajankohta on 30.12.2014. Kannanluovutus edellyttää molempien yhtiöiden yhtiökokousten hyväksyntää sekä Finanssivalvonnan suostumusta. Mandatum Lifen ja Suomi-yhtiön yhtiökokoukset pidetään 7.5.2014. Suomi-yhtiön ryhmäeläkekanta käsittää noin 2 300 vakuutusta ja 34 000 […]

Posted in Vakuutusyhtiöt & Vakuuttaminen | Comments Off on Suomi-yhtiön ryhmäeläkevakuutukset siirtyvät Mandatumille

Ifin vakuutuksista K-Plussa-pisteitä kesäkuun alusta lähtien

If ja Kesko ovat sopineet yhteistyöstä, jonka ansiosta K-Plussa-kortin omistavat asiakkaat saavat Plussa-pisteitä Ifin henkilöasiakkaille tarjoamista vakuutuksista kesäkuusta 2014 alkaen. If ja Kesko kertovat yhteistyön myötä tuotettavista palveluista ja eduista asiakkailleen tarkemmin yhteistyön alkaessa. Solmittu yhteistyösopimus on pitkäaikainen ja yhteistyössä ovat mukana myös Sammon kotimaisesta henkivakuutusliiketoiminnasta vastaavat yhtiöt Mandatum Life ja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva. K-Plussa-kumppanuuden […]

Posted in Vakuutusyhtiöt & Vakuuttaminen | Comments Off on Ifin vakuutuksista K-Plussa-pisteitä kesäkuun alusta lähtien

Folksam Vahinkovakuutus vakuuttaa paralympiaurheilijat

  YLE Urheilun toimittaja Riikka Smolander haastattelee pääsihteeri Tiina Kivisaarta ja Folksamin Sofia Paltschikia. Folksam Vahinkovakuutus Oy ja Suomen Paralympiakomitea ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Sopimus on 4 vuotinen ja se kattaa muun muassa urheilijoiden vakuutukset. -Sopimus on Paralympiakomitean kannalta historiallinen. Ensimmäistä kertaa paralympiaurheilijat vakuutetaan kattavasti. Meitä yhdistää Folksamin kanssa samanlainen arvomaailma sekä tahto tehdä laadukasta työtä tässä […]

Posted in Vakuutusyhtiöt & Vakuuttaminen | Comments Off on Folksam Vahinkovakuutus vakuuttaa paralympiaurheilijat

Henkivakuutusten hinnoissa on suuria eroja

Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINEn tekemä vertailu osoittaa, että henkivakuutusten hinnoissa on merkittäviä eroja. Henkivakuutusmaksuissa voi säästää kymmenessä vuodessa yli 2000 euroa.  Hintavertailun mukaan edullisimman ja tyyreimmän vakuutuksen hintaero vuositasolla on 107–150 euroa vakuutuksenottajan iästä riippuen. Kymmenen ensimmäisen vuoden vakuutusmaksuissa hintaeroa kertyy jopa yli 2000 euroa. Tilastot osoittavat, että suomalaiset huolehtivat omaisuuden vakuuttamisesta mutta vakuuttavat itsensä […]

Posted in Vakuutusyhtiöt & Vakuuttaminen | Comments Off on Henkivakuutusten hinnoissa on suuria eroja

LähiTapiolalta markkinoille uusi asuntolainavakuutus

LähiTapiola tuo markkinoille asuntolainavakuutuksen, joka tuo selkeyttä ja reiluutta lainaturvavakuutusten tarjontaan. Uusi asuntolainavakuutus tuo turvaa sekä tapaturmasta että sairaudesta johtuvan pysyvän työkyvyttömyyden ja kuoleman varalle. Asiakas voi valita itselle sopivimman turvan ja se on voimassa koko laina-ajan. Uuden tuotteen nimi on Reilumpi asuntolainavakuutus. Reilumpi asuntolainavakuutus on suunniteltu LähiTapiolan asiakkaiden toiveiden perusteella. Vakuutukseen voi valita turvaa […]

Posted in Vakuutusyhtiöt & Vakuuttaminen | Comments Off on LähiTapiolalta markkinoille uusi asuntolainavakuutus

Pohjola Pankki Oyj: Vakuutus vaikka satavuotiaaksi saakka

Ennakointi, hoito ja toipuminen kuuluvat kokonaisvaltaiseen henkilövakuuttamiseen. Pohjola panostaa terveyteen ja hyvinvointiin uudistamalla terveysvakuutuksensa. Vakuutus korvaa huomattavasti aiempaa monipuolisemmin terveyden hoitamisesta aiheutuvia kuluja.Lisäksi vakuutuksen yläikäraja on nostettu sataan vuoteen. Pohjola Vakuutus laajentaa henkilövakuuttamista. Asiakkaalle tarjotaan entistä laajempaa hoitoketjua terveyden ja hyvinvoinnin turvaksi. Keskeistä ovat hyvinvoinnin varmistaminen, sairauksien ennaltaehkäisy ja vahingon sattuessa potilaan nopea paraneminen. – […]

Posted in Pankkitoiminta, Vakuutusyhtiöt & Vakuuttaminen | Comments Off on Pohjola Pankki Oyj: Vakuutus vaikka satavuotiaaksi saakka

Suomalaiset Pohjoismaiden laiskimpia kilpailuttamaan vakuutuksiaan

POP Vakuutuksen Pasi Puntari Suomalaisista vain 24 prosenttia on kilpailuttanut vakuutuksensa vuoden sisällä. Ahkerimmat kilpailuttajat löytyivät Norjassa, missä jopa 47 prosenttia oli vertaillut vakuutusyhtiöitä.  Suomalaiset ovat kuitenkin kaikista pohjoismaalaisista kiinnostuneimpia hankkimaan vakuutuksensa verkossa, ilman konttoreita toimivista vakuutusyhtiöistä. POP Vakuutuksen CINT- tutkimusyhtiöllä teettämästä pohjoismaisesta kyselystä käy ilmi, että lähes joka kolmannella suomalaisella on vierähtänyt kolme vuotta tai […]

Posted in Vakuutusyhtiöt & Vakuuttaminen | Comments Off on Suomalaiset Pohjoismaiden laiskimpia kilpailuttamaan vakuutuksiaan

Henki-Fennia: YLLÄTTÄVÄN POSITIIVINEN VUOSI

Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian vuosi 2012 oli monin tavoin positiivinen ja yhtiön tulos oli erinomainen. Yhtiön liikevoitto oli 11,7 miljoonaa euroa (2,9 milj. euroa). -Yhtiön maksutulo nousi uuteen ennätykseensä. Kasvusta huolimatta yhtiön kannattavuus pysyi hyvänä ja yhtiön vakavaraisuusasema vahvistui, kertoo Henki-Fennian toimitusjohtaja Seppo Rinta. Vakuutustoiminta Henki-Fennian maksutulo nousi 90,5 miljoonaan euroon (79,5 milj. euroa). Myös alan maksutulo kasvoi […]

Posted in Vakuutusyhtiöt & Vakuuttaminen | Comments Off on Henki-Fennia: YLLÄTTÄVÄN POSITIIVINEN VUOSI

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva: Turvalle hyvät sijoitustuotot

Vakavaraisuus vahvistui ennätystasolle Turvalle hyvät sijoitustuotot Tilinpäätöksen ennakkotiedon mukaan Keskinäisen Vakuutusyhtiön Turvan kokonaistulos vuodelta 2012 oli 9,5 miljoonaa euroa (1,4 milj. €/2011) ja liikevoitto oli 3,4 miljoonaa euroa (4,7 milj. €). Vakuutusmaksutulon vertailukelpoinen kasvu oli 4,1 %, tilinpäätöksen mukaisena 2,6 %. Koti-, yksityistapaturma- ja autovakuutuksissa kasvu vertailukelpoisin luvuin oli yli 7 prosenttia. – Etenkin yksityistalouksissa saavutimme […]

Posted in Vakuutusyhtiöt & Vakuuttaminen | Comments Off on Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva: Turvalle hyvät sijoitustuotot

RAHAMAAILMA SOMESSA!!

YHTEYDENOTOT

Rahamaailma/Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
Sähköpostit:
rahamaailma (@)victoriamedia.fi
rahamaailma.talous(@)gmail.com
rahamaailma(@)yahoo.com

Categories