Korot

Kolmannes suomalaisista ei ole varautunut asuntolainan koronnousuun

Reilu kolmannes (35 %) asuntovelallisista ei ole varautunut mahdolliseen koronnousuun millään tavalla, käy ilmi Aktia Pankin IRO Researchillä teettämästä kyselytutkimuksesta. Tämän lisäksi 20 % vastaajista toteaa, etteivät he tiedä, miten mahdollinen koronnousu vaikuttaisi heidän talouteensa. Myönteistä on kuitenkin, että 46 % vastaajista kertoo suojautuneensa mahdolliselta korkojen nousulta säästämällä tai sitomalla lainan kiinteään korkoon tai korkokattoon. […]

Posted in Korot | Comments Off on Kolmannes suomalaisista ei ole varautunut asuntolainan koronnousuun

HYPO LASKEE PRIME-KORKONSA 0,50 PROSENTTIIN 1. JOULUKUUTA 2015

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen tytäryhtiö Suomen AsuntoHypoPankki Oy laskee Prime-korkoaan 0,10 prosenttiyksikköä 0,50 prosenttiin. Lasku johtuu markkinakorkojen kehityksestä, inflaationäkymistä ja yleisestä taloudellisesta tilanteesta. Koron muutos tulee voimaan 1. päivänä joulukuuta 2015. Muutos vaikuttaa käytännössä vain niiden konsernin talletusasiakkaiden sopimuksiin, joilla talletus on sidottu Hypo Prime -korkoon.

Posted in Korot | Comments Off on HYPO LASKEE PRIME-KORKONSA 0,50 PROSENTTIIN 1. JOULUKUUTA 2015

Danske Bank Prime-korko 1,00 prosenttiin

Danske Bank Oyj on päättänyt laskea Danske Bank Prime -korkoa 14.9.2015 lukien 0,10 prosenttiyksikköä 1,00 prosenttiin. Päätös perustuu markkinakorkojen laskuun. Danske Bank Prime on viitekorkona sekä talletuksissa että asuntolainoissa.  

Posted in Korot | Comments Off on Danske Bank Prime-korko 1,00 prosenttiin

Danske Bank hyvittää lainojen negatiivisen viitekoron henkilöasiakkailleen

Hyvitys maksetaan täysimääräisenä myös takautuvasti. Keskimääräinen hyvityssumma kolmen kuukauden Euribor-korkoon lainansa sitoneille asiakkaille on tähän mennessä muutamia kymmeniä senttejä. Viime kuukausien ajan korkomarkkinoilla on eletty täysin poikkeuksellisessa tilanteessa, jossa 3 kuukauden ja sitä lyhyempien Euribor-korkojen noteeraus on ollut negatiivinen. Tässä tilanteessa on ollut eri käytäntöjä sen suhteen, vähentääkö negatiivinen Euribor-viitekorko henkilöasiakkailla lainan asiakaskohtaista korkomarginaalia vai […]

Posted in Korot | Comments Off on Danske Bank hyvittää lainojen negatiivisen viitekoron henkilöasiakkailleen

S-Prime laskee 0,60 prosenttiin

S-Pankki Oy laskee S-Prime-korkoa 0,15 prosenttiyksikköä 0,60 prosenttiin. Uusi korko tulee voimaan 18.6.2015. S-Prime on S-Pankin oma viitekorko, jota käytetään viitekorkona talletuksissa ja lainoissa. S-Pankin tilituotteilla käytössä olevat minimikorot säilyvät ennallaan. Käyttötileillä minimikorko on 0,01 prosenttia ja säästötileillä 0,1 prosenttia. S-Prime perustuu lyhyisiin markkinakorkoihin ja odotuksiin niiden kehityksestä huomioiden inflaationäkymät ja talouden yleiset kehitysnäkymät. S-Prime […]

Posted in Korot | Comments Off on S-Prime laskee 0,60 prosenttiin

S-Pankin korkokatsaus: Euroopan keskuspankki lisää elvytystä – korot säilyvät alhaisina

Euroalueen vaatimattomat talouskasvunäkymät ja reippaasti alle keskuspankin tavoitetason painunut inflaatio pitävät Euroopan keskuspankin (EKP) rahapolitiikan poikkeuksellisen elvyttävänä vielä pitkään. Euroalueella on luotettu liikaa siihen, että keskuspankki voisi tehdä ihmeitä ja nostaa talouden taantumasta kasvuun. Tähän keskuspankki ei kuitenkaan yksin kykene. Jäsenvaltioiden täytyy lähteä toteuttamaan laajamittaisia talouden rakenneuudistuksia ja toimia, joilla kohennetaan euromaiden kilpailukykyä. – Joulukuussa […]

Posted in Korot | Comments Off on S-Pankin korkokatsaus: Euroopan keskuspankki lisää elvytystä – korot säilyvät alhaisina

Kuukauden euribor painui miinukselle

Kuukauden euribor on painunut ensimmäistä kertaa historiansa aikana miinukselle. Kuukauden euribor on liikkunut tänään -0,002 prosentissa. Perjantaina korko oli saman verran plussalla. Kolmen kuukauden euribor on vajonnut tänään 0,056 prosenttiin ja vuoden euribor 0,289 prosenttiin. Kuukauden, kolmen kuukauden ja vuoden euriboreja käytetään muun muassa asuntolainoissa.

Posted in Korot | Comments Off on Kuukauden euribor painui miinukselle

Peruskorko laskee 0,25 prosenttiin

Valtiovarainministeriö on vahvistanut peruskoroksi 0,25 prosenttia 1.1.2015 alkaen vuoden 2015 kesäkuun loppuun asti. Peruskorko on 1.7.2014 alkaen ollut 0,5 prosenttia. Kahdesti vuodessa laskettava peruskorko määräytyy vahvistamista edeltävien kolmen kuukauden aikana julkaistun 12 kuukauden markkinakoron keskiarvon mukaisesti. Valtiovarainministeriö vahvistaa peruskoron prosenttiyksikön neljäsosan tarkkuudella (Laki eräistä viitekoroista 996/1998).

Posted in Korot | Comments Off on Peruskorko laskee 0,25 prosenttiin

Danske Bank Prime-korko 1,20 prosenttiin

Danske Bank Oyj on päättänyt laskea Danske Bank Prime -korkoa 4.12.2014 lukien 0,20 prosenttiyksikköä 1,40 prosenttiin. Päätös perustuu markkinakorkojen laskuun. Danske Bank Prime on viitekorkona sekä talletuksissa että asuntolainoissa.

Posted in Korot | Comments Off on Danske Bank Prime-korko 1,20 prosenttiin

Ålandsbanken Abp laskee prime-korkoaan

Ålandsbanken Abp on päättänyt alentaa prime-korkoaan 0,10 prosenttiyksiköllä1,10 prosentista 1,00 prosenttiin. Päätös perustuu markkinakorkojen laskuun.Muutos tulee voimaan 3 heinäkuuta 2014

Posted in Korot | Comments Off on Ålandsbanken Abp laskee prime-korkoaan