Lomautukset

Raisio lomauttaa kasviöljyteollisuuden koko henkilöstön toistaiseksi

Raision syyskuun 2013 alussa käynnistämät yt-neuvottelut kasviöljyteollisuuden toimintamahdollisuuksien uudelleenarvioimiseksi ovat päättyneet. Raisio päätti jatkaa öljykasvien puristusta, mutta lomauttaa alkuvuonna 2014 tehtaan henkilöstön toistaiseksi. Päätös koskee 15 henkilöä. Raision viime talvena toteuttama kasviöljyteollisuuden sopeuttaminen markkinatilanteeseen sekä tuotannon tehokkuuteen ja joustavuuteen tehdyt investoinnit eivät uudessa tilanteessa ole olleet riittäviä kannattavaan liiketoimintaan. Erityisesti EU:n päätös neonikotinoidien käytön kiellosta […]

Posted in Lomautukset | Comments Off on Raisio lomauttaa kasviöljyteollisuuden koko henkilöstön toistaiseksi

ELEKTROBIT (EB) TAVOITTELEE NOIN 1,5 MILJOONAN EURON KUSTANNUSSÄÄSTÖJÄ LOMAUTTAMALLA ENINTÄÄN 150 HENKILÖÄ WIRELESS-LIIKETOIMINTASEGMENTISSÄ

Elektrobit (EB) on tänään saanut päätökseen 8.8.2013 aloittamansa yhteistoimintaneuvottelut enintään 150 henkilön lomauttamisesta Wireless-liiketoimintasegmentissä sopeuttaakseen kustannustasoaan loppuvuoden heikentyneen kysyntänäkymän vuoksi. Neuvottelujen tuloksena EB on päättänyt toteuttaa lomautukset asteittain kulloisenkin kapasiteettitarpeen mukaisesti. Syyskuussa yhtiö aikoo lomauttaa tilapäisesti noin 64 henkilöä kokonaan tai osa-aikaisesti enintään 90 päiväksi. Loppusyksyn aikana voidaan tarvittaessa toteuttaa vielä enintään noin 86 henkilön […]

Posted in Lomautukset | Comments Off on ELEKTROBIT (EB) TAVOITTELEE NOIN 1,5 MILJOONAN EURON KUSTANNUSSÄÄSTÖJÄ LOMAUTTAMALLA ENINTÄÄN 150 HENKILÖÄ WIRELESS-LIIKETOIMINTASEGMENTISSÄ