Avaran ensimmäinen asuinkiinteistöpääomarahasto saavutti yli 110 m€ sijoitettavat pääomat

Avara

Avara sai ensimmäisen pääomamuotoisen rahastonsa varainhankinnan suunnitellusti päätökseen ja sai kerättyä kotimaista pääomaa 45 miljoonan euron edestä.

Samanaikaisesti Avara on varmistanut investointikohteet jo koko sijoitettavalle pääomalle. Rahaston ensimmäiset kohteet ovat valmiita ja viimeiset käynnistyvät tulevan talven ja kesän aikana. Rahaston investointien keskeiset kilpailuedut muodostuvat Avaran omasta kiinteistökehityksestä, jonka osuus rahaston lopullisesta koosta on noin 40%. Loput investoinneista on toteutettu yhteistyössä rakennusliikkeiden kanssa varmistaen kokoportfolion nopean liikkeelle lähdön ja tavoitteen mukaisen tuottotason.

Rahaston sijoittajat ovat kotimaisia institutionaalisia sijoittajia ja perhesijoitusyhtiöitä.

Avara ennakoi, että menestyksellisen ensimmäisen rahaston jälkeen seuraavan rahaston päätöksien sijoittuvan syksylle 2018 ja näin ollen tavoitteena saada rahasto markkinoille alkuvuodesta 2019. Kokonaisuudessaan Avara keskittyy strategiansa mukaisesti investoimaan laaja-alaisesti Suomen asumisen segmenttiin ja jatkaa oman kiinteistökehityksen aktiivista hyödyntämistä.

”Koemme, että vahvalle ja ainutlaatuiselle osaamisellemme asuinsijoittamisen sekä kehittämisen saralla on tarvetta uuden rahaston muodossa. Yhteydenotot ja keskustelut niin kotimaisten kuin ulkoimaisten sijoittajien kanssa vahvistavat, että seuraavalle rahastolle on voimakasta kysyntää”, kommentoi Avaran sijoitusjohtaja Harri Retkin.
”Todisteena vahvasta osaamisesta Avaralla on osoittaa seuraavaan rahastoon uusia kiinteistökehityshankkeita jo noin 150 m€ edestä”, Retkin jatkaa.

RAHAMAAILMA SOMESSA!!

YHTEYDENOTOT

Rahamaailma/Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
Sähköpostit:
rahamaailma (@)victoriamedia.fi
rahamaailma.talous(@)gmail.com
rahamaailma(@)yahoo.com