Eurokriisi on ohi: Etelä-Euroopan kriisimaiden pörssit jopa +140 %:n rakettinousussa

Nettipankki Nordnet selvitti euroalueen kriisimaiden pörssikehitystä viime vuosineljännesten aikana. Etelä-Euroopan PIIGS-maiden (Portugali, Irlanti, Italia, Kreikka ja Espanja) pörssit ovat kesästä 2012 lähtien nousseet raketin tavoin. Myös kriisimaiden valtionlainojen korot ovat puolittuneet viime vuoden huippulukemistaan, mikä on paras osoitus akuutin kriisin väistymisestä.

Euroopan keskuspankin määrätietoiset toimet ovat palauttaneet sijoittajien luottamuksen osakemarkkinoilla. Veret seisauttava kurssinousu kesällä 2012 nähdystä konkurssihinnoittelusta todistaa Etelä-Euroopan maiden riskiprofiilin laskeneen yksityisen rahan silmissä.

Etelä-Euroopan kriisipörssien indeksinousut (%) kesän 2012 pohjalta päivämäärään 27.12.2013 
Kreikka        +140,2 %
Irlanti             +93,3 %
Espanja         +67,5 %
Italia              +54,1 %
Portugali        +52,0 %

Keski- ja Pohjois-Euroopassa osakemarkkinoiden yleiskehitystä kuvaavat pörssi-indeksit ovat tuottaneet päättyvän kalenterivuoden 2013 aikana selvästi Etelä-Euroopan kriisimaita heikommin. Esimerkiksi Saksassa DAX-indeksi kohosi kuluneen kalenterivuoden aikana +26,0 % ja eurooppalaisten suuryritysten kehitystä kuvaava EuroStoxx 50 -indeksi +22,8 %.

Kunnia kuuluu Euroopan keskuspankille, ei poliitikoille

Eurooppalaisilla poliitikoilla oli mahdollisuus ratkaista eurokriisi vuosien 2010–2012 välisenä aikana. Poliittinen päätöksentekojärjestelmä oli kuitenkin halvaantunut, ja valtionlainakriisi syventyi eurovaltioiden maksuvalmiutta ja koko pankkisysteemiä uhkaavaksi.

Heinäkuussa 2012 Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi astui näyttävästi esiin ja vakuutti markkinat toteamalla euron olevan peruuttamaton hanke. ”Kaikki keinot käytetään, ja uskokaa pois, niitä on riittävästi” -retoriikka sai kriisivaltioiden lainakorot tuntuvaan laskuun. Marraskuussa 2013 nähtyyn ohjauskoron laskuun viitaten Euroopan keskuspankki jatkaa edelleen määrätietoisia kriisitoimiaan.

Myös reaalitalouden puolella on kovat lääkkeet käytössä. Sisäinen devalvaatio toimii sittenkin, sillä esimerkiksi Espanjassa ammattiyhdistysliike on sopeutunut uusiin vaatimuksiin. Maan autoteollisuus oli syvissä vaikeuksissa, mutta se on houkutellut uusia investointeja sekä työpaikkoja työvoiman joustoja lisäämällä ja pitkiä sopimuksia soveltaen. Euroalueella Ranska on seuraava potentiaalinen riippakivi talouskasvulle, sillä maassa ennen vaaleja annetut lupaukset ovat lisänneet jäykkyyttä ja lamauttaneet investoinnit.

–  Yksi lause keskuspankkiiri Mario Draghilta oli markkinoiden mielestä uskottavampi kuin europoliitikkojen kaikki lausunnot yhteensä. Poliitikkojen säästötoimet eivät pelastaneet Eurooppaa, vaan Euroopan keskuspankki osti valtiontalouksien sopeutushankkeille lisäaikaa kesällä 2012. Draghin toimet näyttävät päättäväisiltä ja suorastaan nerokkailta. Kun verrokkina käyttää poliittisia päättäjiä, ei rima nouse korkeuksiin. Päättäväisyys on useissa euromaissa tarkoittanut käytännössä vaalilupausten kiinni pitämistä kitkerään loppuun saakka. Draghi otti eurokriisin akuutissa vaiheessa kuskin paikan ja siirsi poliitikot resiinan kyytiin. Poliitikkojen työt ovat vielä pääosin tekemättä, eikä taida olla sattumaa, että Voldemort tarkoittaa ”kuoleman lentoa” juuri ranskaksi, kommentoi Nordnet Suomen meklari Jukka Oksaharju .

Eurovaaleissa kriitikoiden ammukset vähissä

Pörssit ennakoivat reaalitalouden käänteitä. Kurssikehitys reagoi taloudessa tapahtuviin muutoksiin yleensä 12–18 kuukautta etuajassa. Viime aikoina koettu räjähdysmäinen kurssinousu viestii elpymisen käynnistymisestä Etelä-Euroopassa.

–   Eurokriisin jälkihoito perustuu uskon luomiseen. Euroopan keskuspankin retorinen ja voimakas mukaantulo kesällä 2012 ratkaisi eurokriisin pörssissä. Pelkät lupaukset euron puolustamisesta viimeiseen hengenvetoon asti riittivät, eikä sanoja ole tarvinnut muuttaa teoiksi. Mahtipontinen kurssinousu Etelä-Euroopassa luo lisää uskoa ja vauhdittaa positiivista kierrettä elpymisen tiellä. Useat eurooppalaiset vaalit on käyty kriisitunnelmissa mutta nyt näyttää siltä, että eurovaaleihin mennessä hyvien uutisten virta vain vahvistuu. Investointipankkitaustainen Mario Draghi pyyhki päättämättömillä poliitikoilla pöytää ja vastasi markkinavoimien huutoon norsupyssyllä, summaa Oksaharju.