Konkurssiin asetettujen yritysten määrä laski helmikuussa 23 prosentilla viime vuoteen verrattuna, kertoo Asiakastiedon Datakatsaus. Yhteensä konkurssiin asetettiin 153 yritystä.

Konkurssiin hakemista rajoittanut tilapäinen lakimuutos lakkasi tammikuun lopussa, ja tämän odotetaan vähitellen näkyvän myös konkurssiin asetettujen yritysten määrän kasvuna. Samalla voimaan astui kuitenkin uusi väliaikainen, ns. maksukyvyttömyysolettamaa pidentävä laki, joka on voimassa syyskuun loppuun asti. Lain mukaan konkurssiuhkaisen maksukehotuksen noudattamatta jättäminen muodostaa maksukyvyttömyysolettaman vasta, jos velallisyritys ei ole 30 päivän kuluessa velkojan maksukehotuksesta maksanut selvää ja erääntynyttä saatavaa. Tavallisesti maksuaika on viikko.

Esimerkiksi ravintoloiden konkurssihakemusten määrä kääntyi helmikuun viimeisellä viikolla jyrkkään kasvuun. Ravintoloita koskevia konkurssihakemuksia tehtiin viikossa 14. Alkuvuoteen verrattuna luku on suuri, mutta kahdeksan ensimmäisen viikon kokonaismäärässä ravintoloidenkin konkurssihakemukset ovat vielä selvästi viime vuotta alemmalla tasolla.