UROS ilmoitti tänään konsernin pääkonttorin siirrosta Oulusta, Suomesta Sveitsiin. Konsernin uusi emoyhtiö UROS AG sijaitsee Freienbachissa, Schwyzin kantonissa.

Sveitsi valittiin pääkonttorin kotipaikaksi keskeisen sijainnin, markkinaolosuhteiden, kansainvälisten huippuosaajien saatavuuden, sekä rahoituslaitosten ja teknologiakumppaneiden läheisyyden vuoksi. Lisäksi pääkonttorin siirto parantaa konsernin kasvumahdollisuuksia yritysjärjestelyjen kautta sekä lisää valmiutta pörssilistautumiseen.

Suomi jatkaa konsernin kasvavan tuotekehityksen keskuksena. Konsernin teknologiajohtaja Rauno Jokelainen jatkaa Suomen maajohtajana.

“Olemme ylpeitä suomalaisista juuristamme, ja investoimme jatkossakin Oulun tuotekehitysyksikön toimintaan ja kasvuun, sekä UROS Innovation Centeriin. Olemme sitoutuneet myös UROS LIVE -areenaan ja sen kumppaniekosysteemiin Tampereella”, sanoo UROS Groupin toimitusjohtaja Jerry Raatikainen.

“Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta yrityksen perustamisesta ja pääkonttorin siirto Sveitsiin aloittaa uuden luvun yrityksen historiassa, lisää perustaja ja pääomistaja Jyrki Hallikainen.

Konsernin rakenneuudistus saatetaan loppuun 30.06.2021 mennessä.