Saara Azbel on nimitetty Arla Suomen vastuullisuusjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 7. kesäkuuta alkaen. Hänen tehtävänään on viedä eteenpäin Arlan Hyvinvoiva planeetta & hyvinvoivat ihmiset -ohjelman kestäviä ratkaisuja ja toimia rajat ylittävissä hankkeissa yhteistyössä Arlan Foods -konsernin kansainvälisen vastuullisuusorganisaation kanssa. Azbel raportoi toimitusjohtajalle.
Saara Azbel on vuodesta 2018 koordinoinut Marimekon vastuullisuusstrategian toteutusta ja kehittämistä. Tästä tehtävästä hän siirtyy Arlan palvelukseen. Vuosina 2013–2018 Azbel on vastannut Altian yritysvastuutyöstä, ja tätä aiemmin hän on työskennellyt muun muassa ulkoministeriössä ja Euroopan komissiossa.
– Vastuullisuus on myös jatkossa Arlan strategian keskiössä, joten on hienoa vahvistaa tiimiämme kestävään kehitykseen omistautuneella henkilöllä, joka tuo organisaatioomme lisäosaamista. Olemme myös todella tyytyväisiä, että saimme juuri Saaran tiimiimme, Arla Suomen toimitusjohtaja Kai Gyllström toteaa.
Saara Azbel odottaa kesäkuussa alkavaa uutta tehtäväänsä Arlalla innolla.
– Olen iloinen mahdollisuudesta päästä jatkamaan Arlan Suomen kunnianhimoista, jo varsin hyvällä polulla olevaa vastuullisuustyötä ja kehittämään sitä eteenpäin yhdessä kaikkien arlalaisten kanssa. Ilmastonmuutos ja maapallon kasvava väestö haastavat miettimään, miten saadaan tuotettua riittävästi ravintoa rajallisilla resursseilla. Jäljitettävillä ja vastuullisesti mahdollisimman pienellä ympäristöjalanjäljellä ja eläinten hyvinvointia kunnioittaen tuotetuilla maitotuotteilla on tässä kokonaisuudessa merkittävä rooli, Saara Azbel toteaa.