Veikkauksen elokuun alussa alkaneet yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen. Niiden taustalla olivat yrityksen toimintaympäristön muutos ja liiketoiminnan volyymin lasku erityisesti fyysisissä myyntikanavissa.
Vastuullisuustoimenpiteet ovat laskeneet Veikkauksen fyysisten myyntikanavien pelaamisen volyymiä noin 40 prosenttia ja Veikkauksen on sopeutettava toimintaansa sen mukaiseksi.
– Tavoitteenamme on uudistua ja rakentaa tulevaan katsova, vahvasti elinvoimainen Veikkaus: vastuullinen, moderni ja tehokas yritys, jolla on suomalaisten tuki, sanoo kanava- ja myyntijohtaja Jari Heino.
Neuvottelujen piirissä oli noin 830 henkilöä.
– Tulevaisuuden suuntaviivoja ja kehitettäviä osa-alueita on käyty henkilöstön kanssa läpi varsinaisten neuvotteluiden lisäksi useissa esittely- ja keskustelutilaisuuksissa sekä henkilöstöinfoissa. Henkilöstön palautteita ja kehitysehdotuksia saatiin runsaasti ja niitä on hyödynnetty suunnittelutyössä mahdollisuuksien mukaan. Valitettavasti toiminnan sopeuttaminen tarkoittaa myös sitä, että noin 125–190 veikkauslaisen työ päättyy Veikkauksessa, Heino kertoo.
Päättyvien työsuhteiden tarkkaan määrään vaikuttavat vielä muun muassa päätökset työntekijöille tarjottujen uusien työtehtävien ja -nimikkeiden vastaanottamisesta sekä mahdolliset yhtiön sisäiset siirrot.
Lisäksi noin 50 toimihenkilön ja noin 60–110 työntekijän työsuhteen ehdot muuttuvat olennaisesti. Uusi organisaatio astuu voimaan viimeistään tammikuussa 2022.
Toiminnan tehostamisen ja henkilöstömäärän sopeuttamisen kautta syntyy arviolta noin 15 miljoonan euron kustannussäästöt vuoteen 2024 mennessä. Merkittävä osa säästöistä koostuu myös siitä, että Veikkaus sulkee noin 15 omaa pelisalia, joiden kannattavuus painuu liian alas tehtyjen vastuullisuustoimenpiteiden kautta.
Suljettavien pelisalien tiedot julkaistaan Veikkauksen verkkosivuilla, kun tarkemmat sulkemisajankohdat ovat tiedossa.
– Uudistukset on suunniteltu siten, että yhtiöstä lähteville on tarjolla muutostukea. Lähtökohtaisesti useimmille neuvottelujen piirissä olleille veikkauslaisille tarjotaan uusia tehtäviä yrityksen sisällä. Esimerkiksi joulukuussa avautuvaan Casino Tampereeseen tarvitaan vielä useita kymmeniä rahapelialan ja asiakaspalvelun ammattilaisia. Uuden ajan vastuullinen kasino tulee tarjoamaan hyvät puitteet ja työpaikan monelle. Nyt on tärkeää katsoa eteenpäin ja varmistaa Veikkauksen elinvoimaisuus tänään ja huomenna, Heino sanoo.